Uusi ekologinen puusee!
Sisko toteutti pitkäaikaisen haaveensa, ja hankki mökille uuden kompostoivan ”huussin”. Sitä sitten nikkaroimme pystyskuntoon heidän arkiviikon lomansa aikana.
Metsän aluskasvillisuuden ja juurien poistaminen sai veren kiertämään.
Maalausurakka oli edennyt mökillä valmiiksi ja perjantaina aloittelimme kokoamista.Vatupassi kertoo työn tinkimättömästä tasosta.
Kompostointi tapahtuu suuressa 200 litran astiassa,
ja toinen astia tekee tyhjennyksen ja vaihtotyön kompostoitumisen jälkeen miellyttäväksi.
ja toinen astia tekee tyhjennyksen ja vaihtotyön kompostoitumisen jälkeen miellyttäväksi.
Ässä otti kuvan, jonka kuvakulmasta pääsemme harvemmin nauttimaan.
Uusi yksiö sijoittui vanhan länsipuolelle.
Vanhan varasto/huussin ulkopuolen piristäminen on myös ajankohtainen.
Vanhan varasto/huussin ulkopuolen piristäminen on myös ajankohtainen.
Ecotecon perusmalli odottaa avajaisiaan.
Tämä on hiukan suurempi malli, kuin meillä, mutta tuota mainostettua 40min pystytysaikaa voi leikkisästi kutsua amerikaksi, eli
Bull Shit! 😉