HIFK – Kärpät
Järjestyksessään viides, ulkoläpsyttely HIFKn peleissä.
Nimitimme itsemme jo ulkoilmaveteraaneiksi.
Hurmoksellisten aikaisempien Olympiastadionpelien jälkeen (tottakai muistatte; kolme kertaa Jokereita käkättimeen), olemme nyt löytäneet itsemme Tampereelta ja Kaisaniemestä pureksimasta pelin jälkeen hellästi ikeniä jatkoaikatappioiden seurauksena. Ehkä lopulta näissä kummassakaan viimeisessä ei ole kuitenkaan ollut tarvetta mihinkään fanin dramaattisiin itkupotkuraivareihin.
Tämän ulkoilmatapahtuman liput hankimme jo kesäkuun alussa, ja pöytää on naputeltu siitä lähtien tasain väliajoin. Joku kumma näihin vaan vetää. HIFK?
Ässälle järjestyi mukavasti talvilomaviikko ja itselläni oli mahdollisuus ”lintsata” töistä koko päivä, joten lähdimme reissuun jo hyvissäajoin. Parit ostokset ja hampparit matkalta, ja lopulta MustaPantteri sukelsi Elielin parkkiin hiukan neljän jälkeen. Tähtäin oli Elmon tiskille, uuups eikun, fanclubin kulkueen alkuun klo 17:ksi.
Sitten liikkeelle!
![]() |
||||
| Kuva – Niklas Günsberg |
Capo johdatti, ja lauma seurasi.
Piileskelimme kulkueessa tutuilla paikoillamme, vasemmassa reunassa.
Piileskelimme kulkueessa tutuilla paikoillamme, vasemmassa reunassa.
Vielä hetki…
Katsomoissa oli jo oletetut parhaat paikat täynnä, joten jäimme A4:n sisäänkäynnin rappusten kohdille katselemaan.
![]() |
| Kuva – Niklas Günsberg |
Lämmittelyohjelmsta piti huolen Haloo Helsinki hyvällä parikymmentä minuuttia kestäneellä rocketilla. Hyvää soittoa! Paasosen Heikki haastatteli.
Paula Vesalan laulaessa Finlandiaa, luulin roskan lentäneen silmääni.
En erehtynyt.
En erehtynyt.
![]() |
| Kuva – Niklas Günsberg |
Sale tipautti aloituskiekon, ja taistelu alkoi.
Lennu vei aloituksen.
Lennu vei aloituksen.
Paikalla oli porukkaa, kuin pipoa.
Punaista pipoa.
Punaista pipoa.
![]() |
| Kuva – Jatkoaika.com (Juuso Pellava) |
Ekaerän matalalentoa!
Toiseen erään palattiin normaalein pelipaidoin.
Faniporukan huudatus oli vaativaa, kun piti saada 8000 ihmistä toiselta puolelta yhteishuutoihin tämän puolen 8000 ihmisen kanssa. Muutaman kaikuhuudon kanssa sekoillessa alkoi kannustushuudot lopulta toimia, ja meteli oli korvia huumaava. Upeaa menoa!
Faniporukan huudatus oli vaativaa, kun piti saada 8000 ihmistä toiselta puolelta yhteishuutoihin tämän puolen 8000 ihmisen kanssa. Muutaman kaikuhuudon kanssa sekoillessa alkoi kannustushuudot lopulta toimia, ja meteli oli korvia huumaava. Upeaa menoa!
![]() |
| Kuva – Jatkoaika.com (Juuso Pellava) |
Yksi neljästä
![]() |
| Kuva – Niklas Günsberg |
Punainen meri – Tätä se oli.
0-3 tappioasemasta viimeisen erän huippupelillä tasoihin!
0-3 tappioasemasta viimeisen erän huippupelillä tasoihin!
Ottelun viimeinen äänekäs ilonhetki upean syöttelyn jälkeen!
Erik Thorell tasoitti pelin 3-3:een minuutti ennen loppua.
Erik Thorell tasoitti pelin 3-3:een minuutti ennen loppua.
Saas nähdä onko 2018/19 tulossa vastaavaa tapahtumaa!?
Olisiko tarpeeksi, jos Helsingissä pelattaisiin ulkopelejä muutaman vuoden välein?
Pelicans – HIFK voisi olla seuraava, esim. Lahden stadionilla.






