Näitä riittää!
Tuntomerkit
Täysikokoisena iso kotilo. Kuori on
pohjaväriltään tumman- tai punertavanruskea ja siinä on kellertäviä
epäsäännöllisiä laikkuja. Kuoren väri voi vaihdella suuresti jopa saman
puutarhan eri yksilöillä. Kuoressa on 5-6 melko pyöristynyttä
kierrettä, kuoren kärki on kartiomainen. Kuoren alapuolella ei ole
napaa. Kuoren suuaukossa on selvä huuli.
Lehtokotiloa ei pidä sekoittaa hyvin samannäköiseen pensaskotiloon tai
muihin tarhakotiloihin. Aikuistuminen kestää noin kaksi vuotta.
Täysikokoisena pallomainen, korkeus 10-22 mm, leveys 14-28 mm.
Elinympäristö ja elämäntavat
Lehtokotilo
viihtyy lehtomaisissa ympäristöissä, jossa on runsas kasvillisuus. Ne
suosivat ravinteikkaita kasveja. Kasvien korkea typpi- ja
kalsiumpitoisuus edesauttavat kuoren kasvamisessa ja nopeassa
lisääntymisessä. Niille kelpaavat etenkin nokkoset, nauhukset,
kuunliljat ja monet vihannekset.
Milloin voi havaita
Kotilot
ovat liikkeellä öisin, keväästä alkusyksyyn. Kotilo talvehtii karikkeen
suojassa. Kotilo munii loppukesällä karikkeen sekaan.
Merkitys puutarhassa
Haitallinen. Keväällä aloitettu kotiloiden kerääminen tuottaa parhaan
tuloksen, koska eivät ole ehtineet vielä munia. Koivutisleen on
havaittu toimivan esteenä kotiloiden etenemiselle. Rautafosfaattia
sisältävät rakeet on hyväksytty kotiloiden torjunta-aineeksi.
Kasvivalinnoilla ja kasvien tiheydellä voi vaikuttaa kotiloiden määrään.
Kotiloilla on paljon luontaisia vihollisia. Linnut ja monet
kovakuoriaiset syövät niitä. (Ötökkätieto)