Elokuun viimeistä viedään
HIFKn CHL-peli oli lisäviihdykkeenä.
Perjantainen iltapäivä ja ilta meni kalastaen.
Kyyvesi oli alkuun hiukan kitsaalla päällä, mutta kyllä sieltä soppakalat olisi helposti noussut. Kuhasaalis oli kovin alamittainen, joten päästelimme niitä vielä muutamaksi vuodeksi kasvamaan. Ahven söi kiitettävästi.

Pientä kyllä riittää, mutta missä isot oikein luuraavat!?
Tässä alkaa illan makoisimmat hetket.
Huomenta! Se on sitten syyskuu!
Aamutoimet tehty ja suuntasimme heti isommille vesille sumun sekaan.
Selällä oli aamusumussa hyvin hiljaista muiden veneilijöiden ja kalastuksen osalta.
Palasimme kotilahdelle.
Kaloja alkoi esiintyä ja tarttua aamupäivän ja päivän aikana yhä paremmin.
Kaloja alkoi esiintyä ja tarttua aamupäivän ja päivän aikana yhä paremmin.
Hauki- ja ahventärppejä oli nyt vilkkaammin.
Valitsimme lopulta tämän yksilön Anopille tuliaisiksi.