On the Road
Tapaninpäivän ajelulle kohti Lahtea.
Henkka hyppäsi kyytiin, ja ruokailimme hienosti Savontien Busburkerilla.
Henkka hyppäsi kyytiin, ja ruokailimme hienosti Savontien Busburkerilla.
Sitten Lahteen katsomaan jääkiekkoa.
Ennen aina niin mukavat vierasreissut Lahteen ovat muuttuneet tylsemmiksi.
Miksiköhän?! Varmaan siksi, että nykyään siellä tulee peleissä lähes aina nokkaan.
Heitimme Henkan pelin jälkeen bussille ja hän jatkoi matkaansa Jyväskylään
Lahesta pelin jälkeen huruttelimme Turkuun. Yöksi vankilaan, Forenomiin.
Torstaiaamuna kävimme kirjoittelemassa alle tärkeitä papereita, ja allekirjoitusten jälkeen suunnistimme kauppakahville johonkin Hansakorttelin hienoon kuppilaan.
Ohjemaan kuului tietenkin lisäksi vanhusten tervehtimiset.
Turusta otimme suunnan Timpan ja Tuulan luokse Forssaan.
Normaalein kuvioin.
Forssassa sitten kummitädin luokse mehulle, ja sieltä Helsinkiin.
Olimme niin ajoissa, että ehdimme Nordikselta käydä kävelemässä ja tarkistamassa Olympiastadionin edistymistä.
Nordis oli upeana iltavaloissaan
IFK onneksi nitisti surkeatasoisen pelin päätteeksi JYPin 1-0
Kotimatka oli varsin rauhallinen.
Pieni lumikuuro ennätti tiellemme vielä hiukan ennen kotia.
Pieni lumikuuro ennätti tiellemme vielä hiukan ennen kotia.





