Viimeiset jäät liikkeellä
Otimme anopin mukaan mökille makkaranpaistoon.
Vastarannan varjoisalta rannalta oli jäät lähteneet liikkeelle. Ensin ne liikkuivat pitkittäin (tuuli puhalsi sillalta) nojaamaan pikkusaareen. Sitten tuuli kääntyi puhaltamaan suoraan meidän mökkirantaamme. Jäälautta kääntyi ja alkoi lipumaan suoraan kohti laituria. Siihen se sitten tarkasti osuikin, mutta saimme sen suuntaa muutettua sen verran, että lautta ohjautui lopulta kohti isoa selkää.

