Saaristoon illanviettoon
Kävimme päivällä tervehtimässä Isä-pappaa. Hän oli kovin uupunut helteestä. Ruoka ei maistunut, mutta uni kyllä. Ehkä sekunnin tai kaksi hän saattoi olla sellaisessa tilassa, että ymmärsi huoneessa olevan muita. Hellekelit eivät ole vuodepotilaille herkkua.
Illalla teimme Kotilieden ohjeiden mukaan maljat mustikalle.
Ville aloitti bravuuriaan
Hän loihti meille herkulliset ainekset hampurilaisia varten.
Mukava ilta saariston hiljaisuudessa.




