Raaseporin linna

Kohti länttä
Hyvien yöunien ja maittavan aamupalan jälkeen kohti länttä!

Historiallinen tie 1050, Inkoo – Fagervik – Snappertuna oli luokattoman huonossa kunnossa, mutta päämäärä oli tärkein!

 
Raaseporin linna
rakennettiin 1370-luvulla veden ympäröimän silokallion päälle läntisen
Uudenmaan hallintokeskukseksi ja sen tehtävänä oli valvoa Suomenlahden
merenkulkua ja kauppaa. Linna oli myös tärkeä sotilaallinen tukikohta
sekä Tallinnan vastapariksi tarkoitettu kaupallinen keskus.

Raaseporin
kukoistuskautta olivat 1450–1460-luvut. Linna hylättiin vuonna 1558
Helsingin ja Tammisaaren kaupunkien perustamisen jälkeen. Se seisoi
autiona yli 300 vuotta, kunnes raunioilla aloitettiin restaurointityöt
ensimmäisen kerran 1880-luvulla.

 
 Sisäänkäynti
  
Tässä netin mobilguide:

 

 Parannusehdotuksena ehdottaisin viitoitettua kiertosuuntaa ja sellaista puhelimeen tehtyä appia, joka aktivoituisi ja kertoisi tarinaansa aina tietyissä linnan kohdissa.
 Me huomasimme nämä taulut vasta, kun päätimme kiertää linnamuurin sisäreunaa toisessa kerroksessa.
 
 Eli sisäänkäynti on oikealta, tuon ryhmän ja rappusten alapuolella.
Ryhmän kohdalta löytyvät opastaulut.
 
 Näköalat ovat hienot
 

Jätä kommentti