Sydänviikko 2017

 
#Saahalata
Sydänviikko 23.-30.4.2017 viestii ihmisten voimavarojen vahvistamisen
teemoja ja tekoja. Yhtenä kampanjatekona ja läheisyyden osoituksena
tullaan näkemään halauksia.
 
  

  
Sydänyhteisö on aina pyrkinyt toimimaan ihmisten hyvinvointia lisäävästi
ja jatkossa se saa yhä näkyvämpiä muotoja. Sydänviikolla 2017
korostamme jaksamisen, ihmissuhteiden ja myönteisten tunteiden
merkitystä elämässä – sen iloissa ja suruissa. (SL)
   
 
 

Fanin kausi 2016-7

HIFKn mukana, seurassa, kannustamassa
  
  
Siinähän se.
 
Jätin listaan vielä pelin kotikaupungin joukkuetta vastaan, vaikka emme olleet edes katsomossa. Tähän oli sellainen syy, että joukkue ja/tai seura ei reagoinut mihinkään surkeaan konttailuun, eikä surkeaan menestykseen milläänlailla. Ajattelimme muutaman ystävän, ja Ässäni kanssa, että meidän pitää tehdä asialle jotain. Meillä oli jo liput, mutta jätimme menemättä kotikaupungin peliin. Se oli kyllä tuskallista. Onneksi kuitenkin orastava pelin paranemin alkoi siitä. Oliko teollamme vaikutusta!?
    
Ajelua 6500km, pari hotellireissua, paljon tappiopelejä, muutamia mukavia voittoja, tunneskaalojen ääripäitä. Aivan. Mutta, jos emme olisi edes näitä kiertäneet, niin voisinko sanoa itseäni miksikään äänioikeutetuksi faniksi? Sellaiseksi, jolla olisi jonkinlaista sanavaltaa kommentoida seuran tekoja yhtään mitään. Nyt kyllä!

#UuteenNousuun

#TsemiiRöda
#Kannu2018

Nyt huilataan!

HIFKn kausi 2016-17 päättyi

  
Korutont’ on kertomaa..
 
Turbulessia lähes koko kausi, mutta nyt viimeisissä peleissä löytyi pari ketjua, jotka toimivat hienosti. Ykkösen Puustinen – Hintz – Rask olivat timanttia, ja Åstenin nelonen teki töitä ihan hurjasti.
 
Juhamatti Aaltonen oli joukkueen suuren suuri pettymys. Se ettei hän löytänyt oikeanlaista virettä tai ketkukavereita koko kautena. Sääli, sillä sellainen virtuoosi hän olisi parhaimmillaan ollut, ettei täällä olisi ananakseen koskea. Törmäsen valmennuksesta en osaa sanoa mitään, mutta peliaikainen reagoiminen, näin maallikosta, näyttäisi olevan lähes nollatasoa.
  
  
Nyt sitten jännätään uuden joukkueen kokoamista tuonne juhannukseen asti, ja NHLn draftien jälkeen odotamme lisää.

    
HIFK tulee uudistumaan paljon juhlavuottaan varten
 
     
Tässä vinkiksi ostoslistaa;

2 ehjää maalivahtia
 
2-4 pakkia, joku ”viivapommi” olis kiva.
  
3-6 hyökkääjää, ei liukujaa
 
1-2 valmentajaa
 

Mutta nyt kelien salliessa shortsia jalkaan, T-paitaa päälle ja nautiskellaan tulevasta kesästä.

  

Renkaanvaihto

 
Kesärenkaat alle
  
Kitkat palvelivat taas koko talven hyvin!
  
Taitaa nykyään olla niin, että talvirenkaiden, siis nastojen, käyttäminen alkaa olla jo aika turhaa hommaa. Talvisin tiet pysyvät, tai ainakin urat, sulina ja toisaalta raiteiden välissä on aina pitoa. Maaseuduilla on hyvä ajaa, koska lumipinnalla kitkat toimivat hyvin. Myös umpihangessa eteneminen sujuu. Yhtään ongelmakeliä ei ole kitkoilla ollut moneen talveen. Kitkarenkaiden ongelmat ovat ns. korvienvälissä. Pelkällä ajotapamuutoksella osaat helposti ajaa talven kitkoilla, ja jopa selvitä ongelmitta.
  
Alle laitoin lailliset, mutta vaihtokuntoiset kesärenkaat. Odottelen/ajelen vielä kuukauden karkeimmat ajat niillä ja vaihdan sitten uudet kesäkumit alle.
  
Kuluneiden kesärenkaiden meteli…
 
 
 

Hyvää tutkapäivää!


Tänään jaellaan sakkoja!
 
Kuva kopioitu IL-sivuilta
 
Suomi on mukana
eurooppalaisessa nopeusvalvontamaratonissa kolmatta kertaa. Tänä vuonna
vuorokauden kestävä tehovalvonta käydään keskiviikkoaamusta
torstaiaamuun.

KE n. klo 06:00 – TO n. klo 06:00
 

Kuten
kahdella aikaisemmallakin kerralla poliisin tavoite on, että kaikki
tietäisivät keskiviikon nopeusvalvontamaratonista jo etukäteen.
Ylinopeutta tuolloin ajava on joko tietämätön tai tyhmä.
Uutta
on tänä vuonna tulostietojärjestelmä, joka päivittyy automaattisesti
sitä mukaa kun sakko rapsahtaa. Poliisi voi pitkin päivää tiedottaa
sakkolapun tarkkuudella, millaista vauhtia missäkin päin on pidetty. (YLE)

 

Silmänpalvontaa vaikka vain päiväksi

 
Saksasta
kotoisin olevan nopeusvalvontamaratonin periaatteen mukaisesti poliisi
ei ainakaan pyllistele piilossa. Partiot ovat näkyvästi tien poskessa ja
poliisi tiedottaa ratsiapaikoista sosiaalisessa mediassa sekä antaa
haastatteluita radioille reaaliaikaisesti.
 
Valtaosa vuorokauden sakoista rapsahtaakin automaattivalvonnasta ja kameravalvonta-autojen kuvaamana. (YLE)

 
”Lets be careful out there”

Takapihan vieraita

 
Ruoka houkuttaa nälkäistä!
   
Emolla tankkaus käynnissä
    
Punarinta on yksi hienoimmista linnuista
   
 Kevätvärejä
    
Joko se kuvaaminen riittäisi? 
   
Nälkä, nälkä, nälkä,
    
 Karvalakkiainesta
     
Hei, katsos!
Siemen, siemen, siemen, siemen, siemen, siemen, siemen, siemen, NAM, siemen, siemen, siemen, siemen, siemen, siemen, siemen, siemen, siemen, siemen, siemen, siemen, …
 
 

Sirkan juhlapäivä

 
Suunnaksi Turku
   
Lauantai-iltapäivän ajokeli sisälsi kaikkea;
 
 Kunnon lumikuuroista hienoon auringon paisteeseen.
 
  
    
Sunnuntaina menimme juhlimaan Sirkan tasakymmeniä.

Meitä oli paikalla reipas kymmenkunta juhlijaa.
Hyvää ruokaa ja mukavaa jutustelua pitkästä aikaa.

   
Museoon tutustumme sitten tarkemmin kesäkelissä.
  
 Sitten tuli aika kääntää nokka kotimatkaa kohti.
  
Ja noin neljän tunnin kurvailun jälkeen saavuimme kotiin. Pientä pääsiäisen paluuliikennettä oli havaittavissa, mutta aika rauhallinen ajomatka.
    
Kuplavesipullo
 
 
 

Leijonat nitisti Tanskan

 
Hiukan nihkeästi, mutta kuitenkin!
   
Ensimmäinen kauhistus oli jokaiselle penkille jaettu TaitteleSeItse-läpsytin.
  
 En voi käsittää, että miksi ihmisiä opetetaan joissakin kaupungeissa kannustamaan noilla hirvityksillä. Noista keksinnöistä tulisi ehdottomasti pyrkiä eroon, vaikka ensin kaikista suomalaisista jäähalleista! Yleensä ne vielä paukkuvat suoraan edessä istuvan korvaan. Kuulo menee!  #EnTykkää
 
 Hallissa oli ensin hiljaisuus Ilkka Sinisalon muistolle.
 
Seuraavaksi laulettiin kansallishymnit.
   
Valitettavasti vieläkin on ihmisiä, jotka eivät kohteliaista tavoista ja kunnioituksesta ymmärrä juurikaan mitään. Eli se hemmetin päähine päästä noiden laulujen aikana!!
     
  Hetki tästä..
 
Suomen ensimmäinen maali on juuri syntynyt!
  
Kesy Tanska kaatui lopulta 3-0
  

HIFK tippui pronssipeliin

  
Pikkuisen hatuttaa
   
Fiilikset ovat just nyt matalat, mutta eiköhän aamulla taas aurinko paista entiseen malliin.
Runkosarjan vaatimattomalta 9.sijalta tiputettiin ensiksi Kärpät, ja sitten TPS.
Tappara oli vaan liian ”joukkue” meidän vastaavaa vastaan.
 
Pronssipeliä Jyp tai Kalpa:a vastaan odotellessa.
Tämmöinen oli sit tää kausi.

Eri teillä – monelaista ajokeliä

Kävin aikaisin aamulla mökillä
    
Tie oli mennessä hienosti aivan jäässä.
    
 Järven jää oli loistavassa kunnossa.
   
 Hiekkatie oli hyvässä kunnossa.
   
 Spoorit alkoivat syvyydessään jo hieman huolestuttaa matalamman alustan autonkuljettajaa.
    
Tämä alkoi eilisen räntäsateen jälkeen olla kitkarenkaalle …öööö.. liukasta.

 
 

Viimeisillä jäillä

 
Siihen on tosin vielä aikaa
 
Koiraselällä näkyi vielä autoilija…
 
 Tähän loppui edellinen pilkkireissu
  
 Kaira oli saanut uuden terän, ja homma hoitui hienosti.
  Taustalla Timppa tyhjentää Kyyvettä.
 
 Erinomainen pilkkikeli, maustettuna kovalla tuulella.
  
Särkiä lokeille ja iskukoukkuihin
    
 Ahvenat nuotioon paistettaviksi
    
Aamu valkeni hiukan harmaana, eikä syöntikään ollut parhaimmillaan.
 Iskukoukuista toiseen oli ”peto” iskenyt, ja sotkenut koko narutsysteemin ja syötin ihan ”solmuun”, mutta ei ollut jäänyt kiinni.
 
 Puukiipijä bongattiin tontilta.
   
 

Kesänopeudet 2017

 
Torstaista lähtien takaisin kesänuotille!
   

Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa siirrytään kesänopeuksiin viikolla 14 (Itä-Suomi)

 
Kauden
2016 – 2017 talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset poistuvat
Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maanteiltä viikolla 14. 
Rajoitusten vaihtaminen kesänopeusrajoituksiin aloitetaan aikaisintaan
torstaina 6.4.2017.
   
– Ennen talvirajoitusten poistamista
varmistamme, etteivät sääennusteet lupaa poikkeuksellisen huonoa
ajokeliä, Pohjois-Savon ELY-keskuksen liikenneturvallisuusasiantuntija Esko Tolvanen sanoo.
    
Itä-Suomessa
ei ole tehty muutoksia edellisen kesäkauden 2016 nopeusrajoituksiin,
mutta valtatielle 13 välille Häppälänmäki-Kangasniemi jää huonokuntoisen
päällysteen vuoksi talvirajoitus voimaan, kunnes päällyste saadaan
kunnostettua. (Ely)
 

Pankkikorttisuoja


Herätys ihmiset!

Olen lukenut, että kortteja pystytään ”kopioimaan” ja sitten pankkikorttisi tietoja voidaan alkaa käyttämään väärin. Nykyään pankkikorteissa on vielä se typerääkin typerämpi lähimaksuominaisuus, joka on tehnyt korttikopioinnit mahdolliseksi. Empähän tähän ole sen koommin ajatuksiani jaksanut uhrata. 

Talvella kaverini näytti kännykällään, että se tietojen varastaminen on ihan mahdollista. Asia jäi kuitenkin unholaan, mutta muistiin.
Nyt perjantaina, Helsingin ”pelireissulla”, kävimme syömässä, ja lopulta tuli laskun maksamisen aika. Tarjoilija tuli, ja tämä hänen tuoma ravintolan maksupääte pystyi lukemaan korttini pöydän toisesta päästä, vaikka minulla ei ole koko lähimaksulukuoikeutta tms. olemassakaan. No, joka tapauksessa se korttini näkyi siellä maksupäätteellä. Tämä sai minut ajattelemaan ja toimimaan asian estämiseksi. Tämähän voi tapahtua ihan missä vaan, ja milloin vaan. Tilasin suojat, tilaa sinäkin!

Pari esimerkkiä videoina.



 
Suojia on monen mallisia ja monen hintaisia, ja varmasti jokaiselle sopii ja/tai löytyy sopiva. Itse tilasin näitä, kun pidän kortit aina kännyn kotelon mukana.

Huttulan Kylälahti

”Parkkilantieltä vasemmalle”
 
Suuntasimme Papan kanssa bongausretkelle Ristiinaan.
  
Punaisen rastin kohdalla.
   
Lintujen oma Apsi ja Neste, keväisin ja syksyisin
      
  Laulujoutsenilla oli jo mielessä jotain erittäin tärkeää!
   
Kavereiden kanssa riitti myös juttua.
   
Töyhtöhyypät olivat hyvin piilossa.
Kottaraisia oli pieni parvi ruokailemassa naakkaparven kanssa.
       
 Kanadanhanhia oli pellolla kymmenkunta, kaikki erillään.
      
Kurjet olivat muista linnuista hieman sivummalla. Yhteensä noin parikymmentä.
 

Liigan 6.pve Nordiksella

     
Toiveet katossa, ja jännitys huipussaan!

3-henkinen fanijoukko suuntaa matkanasa kohti Nordista. 

        

  
IFK:lla on mahdollisuus, tällä kotivoitolla, edetä mukaan Liigan mitalipeleihin, välieriin.
Alakanttiin sujuneeseen runkosarjaan verrattuna sijoitusparannus(9.) olis hurja, kun mahdollisuus on vielä voittaa jopa mestaruus!
  
Mutta, tämä peli olisi voitettava ensin!
    

Tänään tunnelmaa ei puutu.
Halli on loppuunmyyty!
 
 
B1:ssä kannustetaan kovaa!
 
Seuranta + lopputulos

 
*********************************************

 
Peli päättyi jännittävien hetkien jälkeen jatkoajalla, varsin mukavaan tulokseen ja huikeaan tunnelmaan! Oli hieno ilta katsomossa ja kentällä!
 
Kuvat ”kaapattu” Liigan ja Jatkoajan sivuilta.
  
Partasen ratkaiseva rysty on ohittanut Setäsen. Kiekko löytyy keskeltä maalia.
   
3-2 jatkoaikavoitto!!
     

Tepsin Perrin taas ratkaisevasti myöhässä.

HÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ!!
       

 IFKn ryhmähali
   

 Fanien juhlaa
     

Parru/Jauho ja Puti/Pudi juhlii.

Posti kulkee

 
Logistiikkaa
  
HerraH lähetti postia Jyväskylästä Mikkeliin.
 
Reitiksi muodostui outo; JLK – TRE – JKL – KUO – MLI
 
 Hups, eiku!
 
Ylimääräinen maisemakierros suljetussa kontissa ei kuitenkaan vaikuttanut yhtään kiireettömän paketin saapumisaikaan. Nopein tapa paketeille, jos siihen on tarvetta, on käyttää matkahuollon palveluita. Bussin kyydissä kulkeneen paketin voi useasti hakea jo samana päivänä.
  
  
Miksi tämä JKL – TRE – JKL, 300km:n ylimääräinen lenkki?

Lamposaaren paviljonki

Paviljonki saaressa
 
Uinuu vuosisataista untaan, kunnes lopilta rapistuu hoitamattomana.
 
 
Kelihän oli päivällä aivan loistava!
   
Lamposaaren edustalla maamyyriä!?
   
 Paviljonki 
 
 Lähempää katsottuna rakennus rapistuu hoitamattomana pian käyttökelvottomaksi.
  
  
”Kesällä 1898 pidettiin työväen ensimmäiset juhannusjuhlat, joista
muodostui perinne. Höyrylaiva vei yleisöä torstaina 23.6.1898
Lamposaaren ”kokkoiltamiin”, joiden ohjelmassa oli musiikkia, tanssia,
puheita, tivoliammuntaa, sadunkerrontaa- ja lausuntakilpailuja ja muita
huvituksia. Puolilta öin sytytettiin kokko. Puhujana ensimmäisillä
juhannusjuhlilla oli mm. suutari Eetu Salin.” (Internetix)
  
 Terassille mahtuu edelleen pitämään, vaikka tanssit!
   
 Näkymää kaupunkiin päin.
On tässä varmasti ollut mukavaa katsoa kesäillan auringonlaskua kaupungin taakse.
   
 Julkisivu kaupunkiin päin.
    
”Jo 20-luvulta Mikkelin teatteri oli järjestänyt ulkoilmaesityksiä urheilukentällä, Lamposaaressa ja Rauhaniemen kartanon pihassa” (Mlin teat)
     
Ritvalan vene-/uimarannan kohdalla teimme täyskäännöksen..
   
 …ja aloitimme paluumatkan mukavaan vastatuuleen.
  
Lamposaaren eteläpäässä on pari pikkumökkiä, saunarakennus, grillikatos, joita nykyään Mikkelin Soutajien hallussa olevana jäsenille vuokrataan.
 
1. Saunan ja grillikatoksen käyttö, ajanvietto saaressa (noin muutama tunti) – 10 €/hlö
2. Saunan ja grillikatoksen käyttö, majoittuminen aitoissa – 20 €/hlö
3. Ryhmät (henkilöitä 5 tai enemmän) – 8 €/hlö (saunan ja grillikatoksen käyttö, ajanvietto saaressa)
Onneksi Mikkelissä on myös ilmaisia laavu- ja tulipaikkoja,
jos soutureissu ja maksullinen makkaranpaisto ei kiinnosta.

Kiuaskivet


Vaihda säännöllisesti!


 
Saunajuttuja…
  
Päällisinpuolin kiuas näytti ihan normaalilta, ja kiuaskivet hyväkuntoiselta.
 
Niinpä niin. Kylppäri ja saunapesupäivä. Ässä pesi saunan ja laittoi kiukaan päälle, että siivousurakan jälkeen voisi samalla käydä kylpemässä, ja sauna kuivaisi pesun jäljiltä. Teimme myös hiukan inventaariota kylppärissä. Reilun puolen tunnin kuluttua ihmettelin, että mikä ihme tuolla saunassa oikein ”poksuu”? Ovi auki ja ihmettein, että mikäs ihme tuolla kiukaassa oikein loimuaa. Siis sähkökiukaassa!
 
No, hitto! Sehän oli tulessa!
  
Virta pois ja vettä päälle, siihen se sitten tietenkin sammui. Vastus oli hapertunut ja alkoi palamaan. Olisi siis voinut tapahtua milloin vain, myös silloin, kun laitat lenkkisaunan lämpiämään ja lähdet tunniksi lenkille. Tai… Ja ehkä tuli ei olisikaan noussut seinälle asti jne. jne.

Mikäs tämän oikein aiheutti?
Vaihdoimme kiukaan muutama vuosi sitten, eikä siihen oltu vielä vaihdettu kiviä. Koska kiukaan pintakerros oli edelleen täysin ehjää kiveä täynnä. Nyt illemmalla muistin, että alunperin yksi kivilaatikko ei uuteen riittänyt, vaan laitoin täytteeksi vanhan kiukaan parhaat kivet päälle. Totuus selvisi, kun pintakivien alla olleet olivat lähes murua. Ne hyvälaatuisten kivien alla hajonneet kivet ovat myös osaltaan vaurioittaneet vastuksia.

Ihan vinkkinä, että käyttäkää kunnollisia kiviä ja tarkastakaa, ja vaihtakaa ne ajoissa.

It's Playoff Time!


Nordikselle!
  

Klo 18:30
 

Kauden 2016-17 ensimmäinen po-matsi livenä.
 
TPS on livahtanut ottelusarjassa jo 2-1 johtoon, joten tänään on IFKn parannettava huimasti peliään esim lauantaihin verrattuna, ja vain voitto kelpaa!

WRC Neste Ralli 2017 reitti


Keski-Suomen Sorasirkus
      

 
Torstai 27.07.

  
8:00       Testierikoiskoe Ruuhimäki     4,62 km
18:42     Lähtö Paviljonki
                
19:00     EK 1 Harju 1        2,31 km
  
  

Perjantai 28.07.

    
6:05       Huolto Paviljonki        15 min
 
7:12       EK 2 Halinen 1           7,59 km
7:45       EK 3 Urria                  12,75 km
8:48       EK 4 Jukojärvi 1         21,31 km
10:06     EK 5 Halinen 2           7,59 km
10:39     EK 6 Urria 2               12,75 km
11:42     EK 7 Jukojärvi 2         21,31 km

  
13:37     Huolto Paviljonki        30 min
  
15:00     EK 8 Äänekoski-Valtra 1       7,39 km
16:13     EK 9 Laukaa 1           11,76 km
17:11     EK 10 Lankamaa       21,68 km
18:09     EK 11 Äänekoski-Valtra 2     7,39 km
19:22     EK 12 Laukaa 2         11,76 km
20:30     EK 13 Harju 2             2,31 km

  
21:00     Huolto Paviljonki         45 min
    
 

Lauantai 29.07.

    
7:20       Huolto Paviljonki        15 min
 
8:58       EK 14 Pihlajakoski 1  14,85 km
10:06     EK 15 Päijälä 1           23,52 km
10:49     EK 16 Ouninpohja 1   24,36 km
12:02     EK 17 Saalahti   1       4,21 km

     
13,27     Huolto Paviljonki         30 min
   
14:55     EK 18 Saalahti 2         4,21 km
16:08     EK 19 Ouninpohja 2    24,36 km
17:16     EK 20 Pihlajakoski 2   14,85 km
18:24     EK 21 Päijälä 2           23,52 km

 
20:39     Huolto Paviljonki         45 min

Sunnuntai 30.07.

 
8:20       Huolto  Paviljonki       15 min
  
9:38       EK 22 Lempää 1        6,80 km
10:21     EK 23 Oittila 1           10,12 km
11:55     EK 24 Lempää 2        6,80 km
13:18     EK 25 Oittila 2 (PS)  10,12 km

 
14:21     Huolto Paviljonki       10 min
15:00     Podium Paviljonki
 
EK-kilometrit yhteensä 315,63 km
Koko reitin pituus 1422,34 km

Luonteri – valokuvanäyttely

   
     
13.-25.03.2017
 
Ehdimme mukaan näyttelyn viimeiselle tunnille.
Emme olleet ainoita.
        
Näyttelyssä oli noin 20 upeaa valokuvaa 
 
   
 Luonteri
 
Luonterin kuvissa en huomannut, että olisi ollut viitteitä kuvauspaikoista, mutta ne olisi ollut kyllä hienoa paikallistaa. Se pikkujuttu ei kuitenkaan haalista upeita maisemia.
      
 Neitvuoren syksyistä aamusumua
      
On se vaan hieno näköala!
 
Kuvat ovat luonnossa vieläkin hienompia.