Villieläinpuisto Ihastjärvi

 
Mökkireissubongaus
 
Kuva lainattu YLEltä
 
Lähdin papan kaveriksi iltapäivällä hakemaan pikkuisen takkapuita mökiltä.
Paluumatkalla noin 3km mökiltä, auton valokiilaan osui peura. Matkaa kohteeseen jäi noin 10m. Vauhtia ei ollut tarpeeksi edes osumaan, ja yhteys saavutettiin pimeässä keskellä ”sitä tiukkaa mutkaa”, ja hyvä niin. Kun olimme pysähdyksissä huomasin jarruvaloista, että takaa meni vielä ainakin yksi eläin. En ole noin ”syvällä” peuroja vielä tavannutkaan, mutta olipa kiva nähdä niitä nyt.

Sain äskettäin tietää, että itseasiassa siinä menee niiden oma ”highway”, polku.

Ulkojäät 2016

Tampesteriin!
 
Suorinta tietä Tampereelle?
Mli – Hel – Tku – Tre – Mli.
     
 9-tien maisemiin oli perjantai sumujen jälkeen muodostunut oikea ”joulu-/talvikeli”. Olisi saanut olla vain hiukan enemmän pakkasta ja se aurinko!

Kävimme siis samalla reissulle tervehtimässä sukulaisia Turussa ja nautiskelemassa joulutorttuista. Oli mukavia juttutuokioita.
    
 Mikäs tuo oikein on!?
Eleläsavolaisille peuran kohtaaminen maantiellä on yhtä harvinaista, kuin 4 oikein lotossa.

      

  

Kuva Jatkoajan www-sivuilta loppuviikolta.
   

Aamulehden kuva. Kuvassa tuttuja!
     
 Kohta sisälle…
  
  …ja punainen meri seuraa.
  
   Olutalue ennen peliä, kuvattu katsomon ylimmältä kohdalta. Ei ollut vielä kova sutina päällä, mutta erätauoilla oli.
        
 Alkulämpimiä, olkaa hyvät!
  
Katsomossa oli hyvä tunnelma!
     
© Miikka Jääskeläinen WWW
   Omat Cheerleaderit luomassa tunnelmaa
      
Pelin loppu oli hiukan IFKn kannalta…

Hiukan närästää tuomareiden täysin syyttä hylätty IFKn maali.
Ilman hylkäystä pelin lopputuloskin olisi ollut erillainen.
     
Scandic 702:n ikkunoista Tullintorille.
 
Olimme ensin hiukan alempana, mutta huone ja luokkamme nousi kaksi kerrosta, kun ilmoitimme respaan, että toisen sängyn runko oli antanut periksi. Hotellin vastaanoton nainen hoiti asian oikein hienosti. #Peukku hänelle!
 

Hampaan keinojuuri

Implantti leukaluuhun!
  


Takahampaasta seuraava -tarinan aikaisemmat tapahtumat:
Syksyn hammastarkastuksessa keskustelimme implantin laittamisesta, ja esitin siellä sellaisen mahdollisuuden, että olisihan se kiva pureskella myös oikean puolen hampailla. Aloimme suunnittelemaan jatkoa. Otimme röntgenkuvat, ja kävin sitten myöhemmin myös hammaskirurgin luona istahtamassa. Varasimme ajan parin kuukauden päähän. 
    
Tänään oli sitten se toimintapäivä!
    
Minut pyydettiin sisään ja tuoliin istumaan. Paljoa ei höpötelty. Kirurgi ja hoitsu keräsivät ”rekvisiittaa” ympärilleni. Mietiskelin makuuasennossa, että mitähän ihmettä minulle oikein kohta tehdään. Epätietous hermostutti. Sain seuraavaksi puolenkymmentä puudutuspiikkiä ja vaikuttamista odoteltiin radiota kuunnellen. Tekopirteitä joululauluja. Yöks. Olisikohan siinä mennyt 5-10min ja päälleni asetettiin se leikkaussaleista tuttu vihreä suojaliina. Nielaisu, nyt se alkaa! Ikeneen tehtiin viillot ja reunat vedettiin sivuun. Leukaluutani porattiin n.1,5cm syvä reikä. Sinne ruuvattiin implantti, jonka annetaan luutua paikallaan ainakin 3 kuukautta. Joskus maalis/huhtikuussa tarkastellaan tilannetta ja silloin päätetään, että milloin saan sen varsinaisen tekarin paikoilleen. Tikit otetaan pois viikon päästä. Ei koskenut, eikä ollut muutenkaan epämukavaa. Ainoastaan nenän kautta hengittäminen oli hiukan hankalaa. Leikkauksesta on nyt neljä tuntia. Puudutusturta on hävinnyt, eikä suussa maistu, kuin veri! 😉 Jomotusta ei ole onneksi vielä esiintynyt.
  
Koko hommaan meni noin 35min, ja niin kuin autokorjaamoissakin kerrotaan; työosuus 563e ja varaosat 350e. Nopeasti laskien hammaskirurgin tuntipalka on noin 1000€/tunti. Onneksi sairausvakuutus kuitenkin korvasi ruhtinaaliset 74,10€. Päivää ja näkemiin (palvelumaksu), maksavat 8,90e. Kyllä, hinnat ovat tähtitieteellisiä ja ajattelin käydä jatkossa kysymässä muista hml-lääkäreistä hampaidenhoitoasioiden tarjouksia.
  
Kaiken päätteeksi minun kokonaisvaltainen purentani palaa ja aloittaa taas täysimittaisen toimintansa noin 1,5 vuoden tauon jälkeen keväällä. Olen innoissani!
 
 

Toyota Yaris WRC 2017

  
Suomalaista taitoa!!
  

Tommi Mäkinen valitsi kokonaan Suomalaisten tallin! Japanilaisten autolla.

  

 
Etelä-Savon poikia!
 
1. Jari-Matti Latvala (Töysä) – Miikka Anttila (Janakkala)
2. Juho Hänninen (Punkaharju) – Kaj Lindström (Mikkeli)
3. Esapekka Lappi (Pieksämäki) – Janne Ferm (Tre)
 
 
Pari toivetta tulevalle kaudelle olisi;

JML – Aja maaliin kolaroimatta joka kisassa.
Juho – Onko enää TOP10 kuski?
EPL – Saisi hyvin nopeasti näyttöpaikan WRC:n ratin taakse.

 
   

Joulukatu ja tunnelma

 
Vieläkö riittää kehittämistä?
     
Kuvakaappaus LS:n netistä
 
Mikkeli on hieno perinteinen eteläsavolaisten keskus. 
Ajatus näiden ”joulukoppien” tuomisesta takaisin mikkeliläisille jouluajan myyntejä varten on toteutuneenakin aika tuore. Jostain syystä joulumyynti on itsepäisesti sijoitettu torin reunalle ja Stellan läheisyyteen.
   
Joulutunnelmaa Turun Vanhan Suurtorin joulumarkkinoilta muutama vuosi sitten.
    
Onko Mikkelin sula betoniympäristö kauppakeskuksen mainosvalojen loisteessa tunnelmallinen, saati yhtään jouluinen? Aika kaukana kummastakaan, mutta toki myöntäviäkin mielipiteitä on.
  
Missähän ovat paikalliset tuottajat, käsityöläiset jne?
Kenkäverossa? Miksi?
 
Vaihtoehtona olisi toteuttaa hyväksi testattua turunmallia. Markkinat hyvään tunnelmalliseen paikkaan (esim. Kenkävero, Kirkkopuisto, Vanha Kassu jne) ja tori auki vain viikonloppuisin! Myynnillä ainutkertaisuutta ja tavoitettavuutta, sekä paikallisten järjestöjen esityksillä myös eloa tapahtumaan.
    
Jos Joulutorin tarkoituksena on kunnioittaa ja kurkistaa entiseen, niin…

Helsingin poliisi on huolissaan!

Liikuttavaa huolenpitoa!
    
 
Wanhasta muistista kannattaakin ajella ns. laput silmillä ja mielellään vielä pientä ylinopeutta koko ajan. Sitten sitä ihmetellään, että ”missä siellä muka…”
 
87km/h – 60km/h:n alueella
27km/h ylinopeus menee päiväsakoille.
 
Hiihtokelejä odotellessa.

Viikon 49/2016 sää

Ylös alas
 
Tänään aamulla tehtiin lähes vesikelin lumitöitä eilisen pakkaspäivän jälkeen. Yöllä, ja vielä aamullakin, satoi vettä. Hieman klo 11:00 jälkeen alkoi pikkuhiljaa pakastamaan ja nyt (klo14:30) ulkona puhaltelee raikas (hyytävä) pohjoistuuli 12 m/s puuskissa, ja siellä on -4,2*C

Tertin jouluruoka

Huippumakuja
    
  
 
 Kävimme tänään juhlistamassa yhdessä, Pappa co. ja jälkikasvu vesoineen, joulua Tertin Kartanossa herkullisella ruokailulla. Se oli taas yhtä täynnä herkullisia erikoisia lähimetsien herkkuja, kuin ennenkin. Kerran vuodessa on tämäkin hyvä kokea!
   
Kuvituskuva Rantapallosta

Mökillä jäinen meininki

 
Pohjoistuulen voimaa
         
Eilen sunnuntaina tämä lahti oli vielä sula.
      
Kävimme eilen mökillä tarkastamassa siementilanteen, ja huomasimme samalla, että tikka oli hieman tuhonnut automaattia. Otimme automaatin kyytiin kaupunkiin ja korjaukseen. Tyhjästä oluttölkistä ja ”jesarista” sain hyvän korjausavun nokittuun kohtaan, ja tänään kävimmekin aamupäivällä viemässä ruokinta-automaatin takaisin omalle paikalleen roikkumaan.
       
 Puolenpäivän aikoihin aurinko tekee aika pitkän varjon!
    
Jäätaidetta
      
Pelit aivan jäässä?
 
 

 

HIFK, ja tuuletuspäivä

   
Iloisia, ja muitakin uutisia
     
Päivä alkoi uutisella, että puolustaja #33 Tommi Taimen sopimus on irtisanottu.
Alkusyksy onkin hänen osaltaan ollut kovin vaatimaton.
 
Sitten toisena tuli hyviä uutisia, kun ilmoitettiin, että hyökkääjät ”Taiteilija” Juhamatti Aaltonen ja ”C – Kapteeni” Arttu Luttinen liittyvät kokoonpanoihin perjantaina loukkaantumisten jäljiltä.
   
Kolmas uutinen päivälle oli maajoukkueen ja NHL:n konkarimaalivahti Niclas Bäckströmin sairasloman pituus, joka onkin aika pitkä, jopa 2 kuukautta. Huhutoimisto ennusteli jo uran loppumista. Ai,ai. Jere Myllyniemi tulee tuuraamaan joulukuun loppuun asti.
  
Tuleeko tänään vielä neljäskin uutinen, joka sitten koskisi uutta puolustajaa koodinimellä ”Järvinen”.
Varakkaan Ville, Nakladal, Zidlisky, jne…

Alkutalven lumet sulavat

 
Lumisin päivä alkutalvesta
  
Tämänhetkinen ennuste lupaa lumien sulamisella viikonloppuun mennessä Keski-Suomea myöten. Ei ollenkaan mukavaa, kun ehti jo tykästyä talvikeleihin. Nyt sitten etsitään takaisin kaikki ”kura-ajan tarvikkeet”.

Minun IFK

 
Kaikki ei ole nyt HIFKssa allright
   
 
11 viimeistä ottelua ja HIFK tekemät maalit:
1, 2, 0, 1, 0, 1, 3, 1, 0, 2, 1
   
Kuusi viimesitä peliä:

1 voitto
1 tasapeli
4 tappiota

Maaliero 5 – 10
Eli joukkue tekee keskimäärin maalin tunnissa.
  

  
Harmaa fiilis, punaista ei nyt ole näkyvissä
 
   
 Ifkn järkyttävän pitkä loukkaantuneiden lista:

Mv Backström

Heiskanen
Heikkinen
Grillfors
 
Aaltonen
Rask
Luttinen
Puustinen
Tuomisto
Ikonen
Mieho
Saarelainen

Kaivannonkoskella

 
Laavulounaalla
 
Vaikka paikalla olikin ”grillikatos”.
  
 
  
Kävimme Jusun kanssa tutkailemassa lähistön virtapaikkoja ja etsimässä koskikaraa. Päädyimme Mäntyharjun Kaivannonkosken laavulle.  
     
 Katoksen suunnittelu on mennyt hiukan päin seiniä.
Neuvona huuvan alareunan laskeminen ainakin metrillä ”ikkuna-aukkojen” alapuolelle, tai yksinkertaisesti koko putki pois, ja kattoon aukko. Tälläisenään katos toimii savustamona.
       
Savutus hieman tasaantui ja pääsimme itse asiaan.
Sapuska maistuu aina ulkotiloissa hyvältä, ja niin nytkin!
      
            
   Koskenniskaa
Tuolta kaltevan puun juurelta löytyi kuvattavaa.
   
Kohti maantietä, siis alavirtaan.
        
 Sorsapariskunta löytyi rannasta
       
 Ja koskikara!!
         
   Selvästi ruokailuajatuksella.
          
 Tavoitteet saavutettiin.
Maha täysi ja linnut bongattu!
       
Rauhoitusaika päättyy 15.11., ja sitten yli 60cm järvitaimenet odottavat ottajaansa.