Täytynee seuraavalle kerralle varata uusi korkki kyytiin.
Tekijä: jataala
Viikon 52 sää
Historiallisen lauhaa
laitoksen mukaan lämpötila nousi sunnuntaina 11,3 celsiusasteeseen
Kokemäen Tulkkilassa ja Porin rautatieasemalla. Lisäksi Suomen
lounaisimmissa maakunnissa mitattiin useita paikkakuntakohtaisia
ennätyksiä.
asteeseen Ahvenanmaalla. Sitä edellinen joulukuun lämpöennätys oli 10,8
astetta, joka mitattiin Salossa vuonna 2006.
Juicen kalenteri
Vanhaa, mutta toimivaa.
Käytiin syksyllä Norjassa
Viikon 49 sää
Lauantailento
Kaamos lähestyy
36 minuuttia, kunnes painuu pysyvästi piiloon noustakseen seuraavan
kerran vasta vajaan kahden kuukauden päästä tammikuussa.
auringon keskipiste pysyy vuodessa yhtenä päivänä horisontin
alapuolella. Pohjoisella pallonpuoliskolla tämä vuoden pimein päivä on
talvipäivänseisaus, jota vietetään tänä vuonna 22. joulukuuta.
Oulussa päivä lyhenee talvipäivänseisaukseen mennessä vielä parilla
tunnilla ja Helsingissä noin tunnilla.
pimeimpänä aikana, sillä valo säätelee nisäkkäiden
melatoniinintuotantoa. Kyseisen rauhoittavan hormonin eritys on
luonnossa elävillä eläimillä suurimmillaan keskitalvella, jolloin
energiankulutusta on tarpeen vähentää ravinnonsaannin heikentyessä. (Ilkka)
Mökkitietä… laiturin päähän.
Ensilumi tuli lauantaina
Mökkeilyä
No, nyt narut ovat kumipäällystettyä vaijeria, johon oravan hampaat, eikä puukko pysty.
Viikon 45 sää
******************************************
(Yle)
Marraskuun on alkanut koko maassa selvästi tavanomaista lämpimämpänä,
ja tänään onkin rikottu marraskuun lämpöennätys, 13,3 astetta, Jomalan
Jomalabyssä. Havainto on alustava ja lopullinen lämpötila selviää
illalla. Edellinen ennätys, 13,0 astetta, on mitattu 12.11.1999 Jomalan
Södersundassa. Tyypillisesti lämpötilan ylimmät arvot marraskuun alussa
ovat maan eteläosassa +4…+7 astetta.
Syy vuodenaikaan nähden
lämpimämpään säähän johtuu Suomen yllä vaikuttavasta korkeapaineen
selänteestä ja etelän ja lännen välisistä ilmavirtauksista. Säätä on
entisestään lämmittänyt Skandien vuoriston yli puhaltava föhn-tuuli.
Ilmavirtauksen kulkiessa vuoriston yli kosteus tiivistyy vuoriston
itäpuolelle ja laskeutuessaan kuivunut ilma lämpenee samalla.
Talvirajoitukset 2015-2016
Mikkeli – Kouvola, 80km/h
Mikkeli – Jyväskylä, 80km/h, Boooooring!
Mikkeli – Kuopio, krooh. HUOM! Aja PMK ja Suonenjoen kautta.
































