Voihan Lörtsy!

  
Eviran ylitarkastajalta suklaa loppu?
   
Amissa Food, PIRKKALA
   
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan lörtsy ei nimenä yksin riitä kuvaamaan elintarviketta. Elintarviketurvallisuusvirasto
Eviran joulukuussa julkaistavan elintarviketieto-oppaan mukaan etenkin
Etelä-Savossa suosittua lörtsyä ei saisi markkinoida yksinomaan lörtsyn
nimellä.

– Kyseessä ei ole niin käyttöön vakiintunut ja yleisesti tunnettu
nimi, että se yksin riittäisi kuvaamaan elintarviketta. Esimerkiksi
pitsa on jo vakiintunut tunnettu nimi Suomessa, Eviran ylitarkastaja
Tuulikki Lehto perustelee.

Lörtsy-nimitystä on käytetty 80-luvun alusta saakka. Erityisesti
Savonlinnan ja Mikkelin toreilla maistuvat liha- ja omenalörtsyt.

– Lörtsy ei ole vielä yleisesti käyttöön vakiintunut nimi koko
Suomessa. Pelkkä lörtsy ei kuvaa tuotetta, koska myynnissä on
monenlaisia lörtsyjä. Nimestä pitäisi näkyä, mikä tuote on oikein
kyseessä. Lörtsy voi kuitenkin olla elintarvikkeen nimen lisänä
kuvaamassa tuotetta, Lehto sanoo.

Elintarvikealan toimijoille ja valvontaviranomaisille tarkoitetussa
oppaassa on määritelty Eviran tulkintojen mukaan suomen kielessä
yleisesti vakiintuneemmat nimet myös monille muille tuotteille kuin
pitsoille.

Lörtsylle oppaassa ei ole annettu valmista nimeämisehdotusta.

– Lörsty on piirakka, joka nimetään yleensä sen mukaan, mitä täytettä siinä on, Lehto sanoo.

  

Amissa Food, PIRKKALA
 

”Asiahan ei niin ole”

 
Savonlinnalaisen Lörtsypoikien yrittäjä
Jukka Hyytiäinen kertoo, että hänelle Eviran linjaus lörtsy-nimen sopimattomuudesta tuli ”aivan puskista”.

− Se voi olla Eviran mielipide, mutta asiahan ei niin ole.
Lörtsy-nimi on saanut vahvan alun 80-luvun alkupuolella Savonlinnassa ja
sitä on iät ja ajat kutsuttu lörtsyksi. Tuo on aika huvittavaa kuulla,
Hyytiäinen tuumaa.

Hyytiäisen mukaan lörtsyä tullaan jatkossakin kutsumaan lörtsyksi, niin pakkauksissa kuin myyntipaikoissa.

− Sillä nimellähän se tunnetaan, Hyytiäinen sanoo.

Ennen suolaista lörtsyä kutsuttiin lihapiirakaksi, mutta kun
piirakoita alettiin täyttää omenahillolla ja sokeroida, tuote sai uuden
nimen.  Esimerkiksi omenapiirakka ei yrittäjän mielestä ole lainkaan
kuvaava nimi perinneherkulle.

− Omenalörtsy on munkkitaikinaan tehty puolikuun mallinen makea kahvileipä, Hyytiäinen kuvaa.

   
***************************************************
 
 

”KÄSITYÖNÄ LAADUKKAISTA RAAKA-AINEISTA”
  
Päätuotteitamme ovat lörtsyt:
  • lihalörtsy
  • kasvislörtsy
  • lohilörtsy
  • omenalörtsy
  • mustikkalörtsy
  • ma(n)sikkalörtsy
  • vadelmalörtsy
JA sitten maailmalle:
 
 
***************************************************
 
 Suomen Eviran syyshommat, siis ne oikeat, ovat tänä syksynä olleet TODELLA vähissä?
En oikein edes tiedä miksi tälläistä toimintaa voisi kutsua? Maakunnan erikoisuutta ei voi kutsua sen omalla nimellä?? Siis oikeesti!?!
Esimerkiksi Savonlinnahan on juuri tunnettu Lörtsyistään, Olavinlinnasta ja opperajuhlistaan.
Mikä tätä maata ja tätä niuhotusbuumia oikein levittää? Ihan naurettaavaa!

#Viski
#Lörtsy
 
Mikähän seuraavana?