Noin klo 18 alkoi pikkuhiljaa leijailla valkoista ihmettä
(suomeksi; LUNTA) taivaalta!
Säätiedotukset olivat eilisestä lähtien varoitelleet sakeasta lumisateesta ja sen tuomasta liukkaudesta. Koko päivän sitä sadetta odottelin ja vasta illan hämärtyessä alkoi tapahtumaan.
”Meidän” sivukadulle oli muutamassa tunnissa kerääntynyt jo melkein kinokset!
Maanteillä ei tätä huolta ole.
Tiehallinto oli iltasella jo hyvin hereillä, kun heidän ahkerat kuskinsa ajoivat kahdella autolla peräkkäin kylväen suolaa tielle 1/1 -suhteessa. Siis yksi osa lunta, niin siihen ”kylvetään” saman verran suolaa! Kyseenalaista!? Auto saattaa olla huomisaamuna muuttunut harmaaksi… Onko se sitten evoluutiomalli?
Mageeta! Ei täällä vaan lunta oo… Vähän jänskättää kyllä se lauantaiaamun aikainen Helsinkiin ajo. Kai sitä sitten kesärenkailla selviää. Kai??? No, perjantai-iltana ehtii vaihtaa… =)PS. Ei näy mitään kommentteja tms. mun hallintapaneelissa. Mä yritän tutustua tähän muutenkin enemmän vasta ensi viikolla, kun on selvitty Istanbulin reissusta ja mulla on pääsy kuviini… 🙂
TykkääTykkää
Tulevana LA-aamuna ei 1-tiellä pitäisi olla minkäänlaista vaaraa lumimyrskyistä tms. Mutta entäs sitten viikon päästä? Määä-ä aion kans tutkia vielä perjantain tiedot ennen kuin laitan talvirenkaat, tai jätän laittamatta. Toisaalta, jos nyt vaihtaa, niin eipähän tarvitse jännitellä ja olla hermoheikkona, jos vaikka tulisikin lisää lunta ja liukkaita kelejä. Helsinskiin on kyllä luvattu ”jopa” +7*C. Ei ihan taida tiet jäätyä.
TykkääTykkää