30 vuotta, jopa vähän reilut!

  
On siitä, kun viimeeksi vapaaehtoisesti, tai omasta halustani, kävin hiihtämässä. Melkoisen pitkä aika! Jäsen S sen sijaan on käynyt vuosittain hurjastellut lenkin tai kaksi. No, viimeisen reilun vuoden aikana näitä pikkuihmeitä tapahtunut muitakin, eli ei tämä nyt mikään maailmaa mullistava asia sinänsä ole. Lenkkiin valmistauduttiin jo edeltä, kun kävimme tiistaina MH:n hiihtokopilla laitattamassa sukset kuntoon. Tarkoitus oli jo loppiaisena käydä hiihtolenkillä, mutta keli oli silloin olevinaan niin raaka (-25*C), eli siirsimme tähän iltaan. Arvoimme vielä kotoa lähtöön asti, että minne se meidän varovainen pieni parin kilometrin koelenkki suuntautuu. Kalevankankaalle sitä sitten mentiin. Valittiin vielä se turvallinen vitonen, joka oli tullut jo kävelylenkeiltä tutuksi. Siitä tulee oikeasti 6km. Tänään on ”työntänyt lunta” koko päivän, ja latu oli kanssa aika nihkeässä kunnossa. Sukset ovat entisen ”massakauden” ostoksia, eli 15kg liian jäykät ja sehän tarkoittaa sitä, että pitoa ei löytynyt kuin satunnaisesti. Lenkki oli hyvä ja hiki virtasi. Seuraavalla reissulla pitoaluetta siirretään muutamia senttejä eteenpäin, niin hyvä siitä sitten tulee!
Keli oli sopiva, -11,5*C ja ihan pieni lumisade.
Tässä urheilijat urakkansa suorittaneina. Huomaa pipo. Ja sit saunaan!

4 kommenttia artikkeliin ”30 vuotta, jopa vähän reilut!

  1. Hyvä meininki! Pipa ja kommandosellaisetkin ovat hieeeenot! 😉 Minäkin ostin eilen itselleni sauvat niin että me päästään laduille viikonloppuna. Joku pikkulenkki kierretään kaupungin laduilla, ja sitten ehkä viikon päästä (tai joskus) mietittiin, että voitaisiin mennä Kuhankuonolle. Siellä pitäisi olla hienot hiihtomaastot.http://www.kuhankuono.fi

    Tykkää

  2. No, on varmasti! Pakkaskelillä ja eilisellä pikkutuulella tuo muodikas commandohässäkkä on varsin mainio keksintö. Sitäpaitsi se näyttää kuvissa todella hienolta! Hyviä reittejä näyttäisivät Kuhankuonossa olevan. Tuolla voisi päivän kesemmällä viettää. Tänään oli aamulla harrastuksena taasen lumitöitä. Kaupunki muistaa minua kohteliaasti parin kuution ylimääräisellä lumiannoksella, että minäkin saan veren paremmin kiertämään. ”#¤%”#¤%

    Tykkää

  3. Juu Mummi, näin me tehdään!Nyt kääntyy meidän nokka kohti pakkasta (-25*C), kun äskeinen hupilenkki jäi hieman kesken. Muutama kilometri raikkaassa säässä saa nokan mukavasti tippumaan! 😉

    Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus