Makee keikka, melkee rouhee!

Aamulla reissuun Jyväskylän kautta Tampereelle. Hieno auringonnousu ja kunnolla pakkasta (-21*C).

Olimme matkalla hakemaan fillareita Suomen Urheilupyörästä, kun näin talvella noita kolme viikkoa vanhoja malleja saa hyvään (kohtuulliseen/edulliseen) hintaan. Polkupyörien vuosimallit!!?
Nykyaikaan ihmeellinen myyjä, paikan omistaja. Hän tervehti ystävällisesti, kertoi omasta pyöräilystään, suositteli sopivaa, käski koeajolenkille, kertoi omasta pyörätallista, ikää ainakin 60, laittoi muovipussiin tarpeellisia lisävarusteita ”kaupan päälle”, nosti fillarit autoon, tarjosi ”kuplamuovia” etteivät pyörät kolhiintuisi. On Tappara-fani, Tapparan pelien kellonkäyttäjä, Leijona-mitalin haltija ja hänellä on vapaapääsy kaikkiin Suomen jäähalleihin. Suosittelen käymään pyöräostoksilla tuossa paikassa.

Pyörien hankkimistarkoitus on selvä, mutta tämä muu hauskuus, mitä matkalla tapahtui, ei.

Jämsään asti reissu meni jouhevasti. Muutamia rekkoja oli matkalla, mutta ei mitään ihmeitä. Niin, ennen Jämsää auto alkoi hieman nykimään. Joissain ääritilanteissa. Ajattelin, että ei kai tämä keli jäädytä. Mahdollista, mutta mielestäni epätodennäköistä. Shellin pihaan kääntyessä huomasin, että varoitusvalo vilkkui rauhallisesti. Kävin ostamassa jäänestoa, ja sitten takaisin tielle. Varoitusvalokaan ei enää vilkkunut. Tampereelle matka meni oikeastaan ihan hyvin, tosin hieman laiskasti. Ihan kuin tehoja olisi kadoksissa.

Fillarit oli mahdutettu autoon, ja matkan piti jatkua kohti… Enpäs kerrokaan. Auton mittaristossa kuitenkin paloi moottorin varoitusvalo, nyt pysähdyksen jälkeen jo kokoajan. Soitto Timpalle (Serkun miäs ja Treella töissä. Onneksi!) ja ”Terve! plåå, plaa, plää… Oli mulla asiaakin. Kysyin selvästi kantahämeeks: ”Tiäk sää misä o VAK-hualto?” ”Hatanpäänvaltatie 42”. ”Kiitos!” Sinne siis.

”Täyttä”, sanoi huoltopäällikkö. Jatkoi kuitenkin, että saattavat ehtiä vilkaisemaan, mutta vasta tunnin, kahden, kolmen päästä. Ou nou! Jätin kuitenkin avaimet tiskille. Kävimme liikkeen yläkerrassa kahvilla ja mietimme, että mitäs nyt tehtäisiin. Aika lailla orpona oltiin. Sitten huoltopäällikkö soitti meille, ja kertoi että vika onkin jo löydetty, mutta asiassa on pieni mutta. Menimme töiden vastaanottoon. Heillä ei ole sitä osaa (korkeapainepumppu, bensajuttuja), vaan se pitäisi tilata Swerigestä, ja sen saisi laitettua autoon vasta perjantaina! … A – P – U – A …! Vasta perjantaina! Entä, jos ottaisimme riskin ja kokeilisimme ajaa kotiin? Huoltomies sanoi, että ei, koska se voi hajota milloin ja missä vaan. Miten? Mihis me sitten mennään? No, vastahan me ostettiin uudet pyörät. Ajellaan kolme päivää ympäri Tamperetta! Oikeesti?! Ei-kä!

Sitten kuulin jotain ihmeellisiä ääniä. TÄH!? ”…Teillähän on autossanne liikkumisturva… …Teillähän on autossanne liikkumisturva…” Mikä turva? Se on Volkkarien liikkumisturva, kuuluu heidän huoltojuttuihin. Sillä saa matkan äkillisesti keskeytyessä vuokra-auton käyttöönsä kolmeksi päiväksi. Ihan loistavaa! Jopa upeaa! Kyllä me tähän suostutaan, että pääsemme vielä illaksi kotiin (Muistatteko sen Finnairin mainoksen? Poro). Toinen, hieman huonompi, vaihtoehto olisi ollut Tampesteriin jääminen perjantaihin asti.

Kolmannesta autovuokraamosta löytyi auto, johon pari fillaria mahtui kyytiin. Kaikkinensa koko autokorjaamoprojekti kesti noin 2,5 tuntia. Onnellisesti 308 farmari Pösöllä kotiin ja perjantaina sitten hakemaan omaa. Toivottavasti fillareille ei tule hintaa, näin jälkikäteen, ihan älyttömästi.