Mökkibongaus

 
BirdLife järjestää 26.06.-04.07. viikon kestävän
 

Mökkibongauksen (Pdf-esite)
Vaativaa? No, ei! Tarkkaile vain viittä lajia ja ilmoittele tulokset. Mukana on luonnollisesti myös vuoden lintumme kuikka!
+ – + – + – + – + – + – + – + – + – + – +
 Toisaalta ihmettelen, että mikä on BL:n motiivi kilpailuttaa vain tiettyjä lajeja? Minun painava, kaikkea tekemistä ohjaava mielipiteeni, on, että mahdolliseen lintuharrastamisen lisääntymiseen ja varsinkin nuorison lintumielenkiintoon vaikuttaisi se eri lintulajien tunnistamisen määrä. Esim. ”Tunnistin tämän kirjan avulla seitsemän lintua, ja tuosta rantasipistä tais tulla miun suosikkilintu” jne. Ei valmiiksi rajattu tehtävä ole kovin loppuun ajateltua. Esim. Etsi metsästä männynkäpy. No, se on nyt löytynyt. Mitäs sitten? Jätskit ja uimaan?
 
Eli BL:n bongailuilla ei oikein ole jatkuvuutta, (tai sitten on!). Vai haluaako BL tällä tavalla vain karsia turhat huikeisiin lajimääriin kirjansivuilta kopsatut luettelot? Ehkäpä heillä on kuitenkin piilotavoitteena saada ihmiset innostettua ”tylsällä bongailulla” tarttumaan muidenkin lintujen tunnistamiseen.
  
Mökkibongauksen jatkuvuus.
– Tunnista mökkiympäristön linnut.
– Vertaile edelliseen vuoteen.
– Onko tullut lisää lajeja, vai puuttuuko joku?
 
 Kuinka monta näistä lajeista vierailee mökin rannalla?
Mites on S, saisimmeko 1-5-10-15-20 lajia tunnistettua ”alkutilanteeksi” tältä kesältä?
 

3 kommenttia artikkeliin ”Mökkibongaus

  1. Nii mitä??!! Jo tuli 27 vai? :-O Kai maar me tosiaan yritetään joku määrä listata!! Ylös vaan mökkikirjaan kaikki havainnot. Varaa sieltä erillinen yksi sivu näille niin on helmpompi lisäillä ja seurata tilannetta. 🙂

    Tykkää

  2. Me mennään nyt yöpyilemään siellä ja voisinkin ottaa lintu- ja kasvikirjat mukaan. Laitellaan tilastot jonkinlaiseen alkuun. Te voitte halutessanne sitten täydentää ja varmistaa meidän aloitukset.

    Tykkää

Jätä kommentti