Lomaan sopiva tauko!

Tänään lomaan tulee pieni tauko, kun käymme yhdessä tarkastelemassa työpaikan sisätilojen tilanteen, ja sitten suuntaamme ulkoilmaan, eli luistelemaan virkistyspäivänomaisesti pariksi tunniksi!
 
Varustauduin asiaan jopa niin vakavasti, että kävin jo ostamassa itselleni aktiiviaikoina tuhoamieni luistimien tilalle ihan uudet kulkimet. Ihan tarkoituksella olisi taas aika/mahdollisuus totutella luisteluun, siis kiusata nivusia mm. sataman retkiluisteluradalla tänä talvena. Kaupunginosamme jääkentällä pystyy myös hyvin kurvailemaan rauhallista hokkaroitua matkaluistelua.
Tarvitsisiko HIFK suoraviivaista hyökkääjää? 
Viimeisistä kurveista on kulunut tosin jo kohta kymmenen vuotta!
 

3 kommenttia artikkeliin ”Lomaan sopiva tauko!

  1. HiiHaa! Hyvin meni, ja homma sujui, kuin taukoa ei olisi koskaan ollutkaan!Uudet halpisluistimet CCM (50e), eivät kyllä olleet käytännössä lähellekään entisen veroiset, mutta pitääpä kikkailla sisuksiin ergonomisia pehmikkeitä, niin ehkäpä sitten paranee.Tuosta sainkin taas oivan muistutuksen, siitä miten hinta ja laatu kulkevat useasti käsikädessä. ”Kunnon luistimia” alkaa saamaan jo 300€:n sijoituksella. Ei kuitenkaan osto kaduta, joten onhan sitä mentävä uudestaan. Hei! Eikä nivuset ole yhtään kipeät! ;-P

    Tykkää

  2. Mulla on luistimissa lenkkareitten pohjalliset. Ne pehmentää kummasti ja lämmittääkin vähän. On mulla sellaiset pörröjutskat luistinten päällekin, mutta sulle sellaiset ei taitaisi oikein sopia. ;-)Täytyy itsekin koittaa mennä luistelemaan joku päivä!

    Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus