Pieni iltakävely

 
Kevyt saunalenkki Mikkelissä
 
 Kävelykadun (Hallituskatu) vilskettä klo 19:00
      
 Pieni intiaanileiri?
    
Matkamme jatkui Mikonkatua ylös kohti…
    
 
 Talvihorroksessa olevaa Naisvuorta. 
Lievästi sanottuna, ehkä vähän surkea näky?
         
Kaupungin katot.
      
Alas, Maunukselakadun ristykseen vei Extreme-rappuset. 
Vaikeusasteena ”Ei talvikunnossapitoa”.
         
Kansankadun kuuluisa Siwa.
Olemme saapumassa Mikkelin idylliselle puutaloalueelle, Rouhialaan.
      
 ”Ihan kiva” Kulmakadulla.
     
 Revonkadun ja Rouhialan hautausmaan viereisen sohjoisen pyörätien jälkeen saavuimme entiselle koululle, kohta purettavalle Kalevankankaan koululle. Tähän paikalle rakennetaan lähitulevaisuudessa omakotialue.
      
Metsolankatu, ja lahjoitetut puutalot.
      
”Sotavuosien ja sodan jälkeisten vaikeiden vuosien aikana jatkuivat
Boråsista saadut lahjoitukst. Boråsilaiset osallistuivat keräykseen,
jonka tuotolla lahjoitettiin puutaloja Suomen asunnottomiksi jääneille.
Välirauhan aikana pystytettiin vaikean asuntopulan helpottamiseksi
Metsolankadun varrelle kaikkiaan 28 Ruotsista lahjaksi saatua taloa.
Lisäksi Mikkeli sai aluksi maaseudulle aiottuja ruotsalaistaloja 15
kappaletta, jotka pystytettiin Lehmuskylän pienasuntoalueen länsiosan
männikköharjanteelle. Ruotsalaisissa lahjataloissa oli alakerrassa kaksi
huonetta ja pieni, pitkulainen keittiö ja yläkerrassa yksihuone
eteisineen.” (Mikkelin kaupunki)
     
  Myrkkylampi (Kalevan lammet)
       
Teema ei muuttunut.
      
Reitti Sports Trackerin tallentamana.
 
  ”Kunhan tuo hiekkapöly loppuis…”
 
 

4 kommenttia artikkeliin ”Pieni iltakävely

  1. Oi vitsiläinen, nämä kuvat helpottivat kovasti Mikkeli-ikävää. 🙂 Lunta näyttää siellä olevan vielä aika paljon, mutta niinpä oli Mikkelissä vuosi sitten samaan aikaankin.

    Tykkää

  2. Hyvä niin, että näistäkin jutuista on jotain iloa! Täällä on nyt lumet saaneet kyytiä, kun parikin erillistä sadealuetta on pyyhkinyt kaupungin ylitse. Viime syksynä viimeeksi! Viikonlopun aikana lumipinta on humpsahtanut melkein 20cm alaspäin. Vahvasti kevättä (kesää) kohti!

    Tykkää

  3. Oi vitsiläinen, nämä kuvat helpottivat kovasti Mikkeli-ikävää. 🙂 Lunta näyttää siellä olevan vielä aika paljon, mutta niinpä oli Mikkelissä vuosi sitten samaan aikaankin.

    Tykkää

  4. Hyvä niin, että näistäkin jutuista on jotain iloa! Täällä on nyt lumet saaneet kyytiä, kun parikin erillistä sadealuetta on pyyhkinyt kaupungin ylitse. Viime syksynä viimeeksi! Viikonlopun aikana lumipinta on humpsahtanut melkein 20cm alaspäin. Vahvasti kevättä (kesää) kohti!

    Tykkää

Jätä kommentti