Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Niinpä niin…
Olen pahoillani, jos loukkaan jotakuta, että käytän tekstissä nykysuomea.
Pakko kai tämäkin on jakaa, ja helpottaa hieman omaa oloa, ja toivoa samalla ymmärrystä rakkaalle isälle, ja läheisten (siis itseni) hieman äkkipikaiselle tunne-elämälle. Tai jotain sinnepäin, vituttaa, ja ihan oikeasti.
Isäni tuli pari viikkoa sitten minun luokse, että lähtisimme käymään mökillä… OK, voisin samalla viedä varastosta viimeiset auringonkukkasiemenet mökille. Olin puhelimessa, kun piti juuri sopia näistä omista muuttuneista lääkärin vuosikäynneistä jne. Itselläni on se meidän verenperintönä kulkeva verenpainetauti, joka kuitenkin on ihan aisoissa, mutta ns. tarkkailussa. Olen asian kanssa ihan sujut. No joo, mitäpä meillä ei olisi, ja siihen so what. Otan varastosta viimeiset auringonkukkasiemenet mukaan ja vien ne mökin ”automaattiin”. Oukei, tavarat kyytiin ja pääsimme vihdoin matkaan.
Matkalla keskustelimme päivän tärkeitä asioita, eli niitä-näitä. ”Pappa” kuitenkin puhui välillä niin hiljaisella äänellä, että jouduin useasti kysymään, koska en kuullut hänen sanojaan.
Matka eteni, kevätmaisemia ja tien huonoa kuntoa ihmetellessä.
Pääsimme mökille, ja sitten alkoivat pienet lisäihmetykset.
Minulla oli mökin avaimet mukana, ja annoin ne papalle, ja aloin itse täyttämään lintujen ruokintasäiliötä. Pappa meni asioilleen puulatoa kohti. Sain sitten automaatin täytettyä ja lähdin ihmettelemään laiturille kevään jäätilannetta jne. Pappa tuli hetken päästä luokseni ja ihmetteli, että miksi avaimet eivät enää toimi latoon! kysin, että miten niin? Hän näytti minulle avaimia ja olikin näköjään yrittänyt päämökin avaimilla puulatoon. Hän tuli selittämään, että miksi nämä avaimet eivät enää käykään puuladon/liiterin lukkoon? … Olin täysin pihalla, ihmeissäni! Pitäisihän papan tietää!? Kerroin kuitenkin, että ne oikeat avaimet olivat siellä ylämökin seinällä, niin kuin aina ennenkin, eikä nuo avaimet ole sinne ennenkään toimineet. Otin muutaman juoksuaskeleen hakeakseni oikeat avaimet.
Olimme siis ensin lähteneet hakemaan puita mökiltä papan takkaan, sekin selvisi minulle jälkeenpäin. Mutta eihän meillä ollut edes yhtään puukoria mukana. Pappa tajusi sen suurin piirtein samalla ja kertoi, että eihän tähän autoon olisi mahtunut niitä puukoreja.. Asiaan emme kiinnittäneet suurempaa huomiota, ja lähdimme hetken päästä paluumatkalle. Jutustelu jatkui normaalisti kotiin asti. Pappa lähti mielestäni OK-kunnossa ajelemaan kotiinsa.
Ajoin vielä kuitenkin varuksi iltasella muutamaksi tunniksi Papan luokse. Katseltiin telkkarista urheilua, ja höpöteltiin kommentteja niin kuin aina urheilussa. Kaikki näytti olevan ok.
Kerroin kuitenkin Papalle, mitä olin huomannut ja siitä, että olin huolissani. Sanoin hänelle, että ottaa huoleni aamun lääkärikäynnillä puheeksi.
Soitin myös samana iltana läheisille asiasta.
Onneksi seuraavana aamuna Papalla olisi lääkäri.
Onneksi seuraavana aamuna Papalla olisi lääkäri.
Terveystalon lääkäri oli kertonut, että todennäköisesti kyseessä oli ollut tilapäinen aivojen verenkirtohäiriö. Tämän pappa kertoi minulle itse seuraavana päivänä.
**********
Sitten mentiin melkein viikko normaalisti eteenpäin, ja isä sai aivoinfarktin.
Ette halua tietää isämme tilaa sairaalassa rauhoittavien yms. vaikutuksessa/-sta. Suurinpiirtein toivotonta kauhuaikaa kaikille. Ns. ajovaloista suoraan himmeille parkeille, ja vain sille yhdelle. Ihan helvetin mahdotonta ajatella yhtään, mitä isällä on ollut silloin omissa ajatuksissaan, tai edes sitä, miten meidän pitäisi asiasta ajatella. Selvitä. Ajatella. Olla. Tukea. Jotain. Nyt oli tapahtunut jotain suurta ja muuttavaa.
Suurena onnena papalle ja meille, oli samassa sairaalan huoneessa ollut savonlinnalainen Eki. Hänellä ymmärrys ja kieli toimi suurenmoisesti, ja hän toimi papalle ystävänä ja kaverina erittäin hienosti!
Nyt Pappa on K*******ssä kuntoutumassa, ollut kohta jo viikon.
Olimme innostuneita, että hän pääsi sinne, paikkaan missä on rauhallista ja varmasti mukavempaa olla. Olokin on jo piristynyt, hän liikkuu, kävelee, hän on löytänyt mielipaikkansa käytävän päästä, ikkuna vierestä.
Puhuminen on sanavaraston harventumisen myötä vaikeutunut. Juttua tulee, ja huumorikin on iloksemme löytynyt, mutta mutta… Ymmärrys on siis tapahtuman jälkeen palautunut, mutta tietyt asiat vaativat kovia selityksiä, koska sanoja ei välttämättä muistissa enää ole. Afaasiaa.
Eilen, maanantaina, satuimme olemaan hyvähenkisellä terapiatunnilla mukana. Papalla oli huumoria ja uusia oivalluksia. Hän oli oppinut hieman tulkitsemaan tekstiä, lukemaan Oppimisen halua, kuin hyvällä oppilaalla. Mukava meininki entisellä Rexillä!
Sitten paikalle lehahti nuori lääkäri. Olimme myös tietysti lääkärikäynnin aikana paikalla. Lääkäri oli vaan valitettavasti varustettu kovin vaatimattomilla sosiaalisilla ja/tai edes hyppysillisellä empatiakyvyillä. No ei onnistunut. Lääkäripoika puhui nopeasti, kysyi aivoinfarktipotilaalta vähintään puolenkymmentä kysymystä putkeen, tykitti tekstiä kuin automaatista, sivuutti potilaan, puhui ehkä omaisille. Mitä helvettiä tuollainen on neurologisella kuntoutusosastolla töissä!? Lääkärinä!?! Toki hyvin kirjapätevästi hänellä on töissä osaamista, mutta hän ei omaa mitään asemaansa kuuluvia sopivia, edes pikkuisia inhimillisiä taitoja.
Sai sitten valitettavasti heti, aluksi ja lopuksi, aivoinfarktipotilaan, isäni, täysin masentuneeksi. Vain siksi, koska isäni ei ymmärtänyt mitään nuoren lääkärin nopeasta teoriapuheista yhtään, eikä tämä lääkäri edes viitsinyt kysymyksiään kysyä rauhallisesti uudestaan. Osoittaa ymmärrystä ja kannustaa eteenpäin. Emme farssitilaisuuden jälkeen saaneet nostettua papan mielialaa enää entiselleen pieneillä, tai edes suurilla keskusteluilla. Hänen pääsään pyörivät lääkärin sanat ”tuhoutunut” ja ”parantumaton”.
Kuntoutuslaitos, vai motivaation tappolaitos?
”Olenko minä parantumaton?”
Lääkärikäynnin aikana olin avuton, pelkästään itsehillintäni safetymoden avulla tilanteen järkytyksestä, enkä kyennyt reagoimaan tilanteeseen, enkä siihen kuulemaani ollenkaan. Hiton kiva oli ajella kotiin.
Heti illalla siskoni avustuksella laadimme ylilääkärille tms. potilasasiamiehelle tapahtuneesta kirjelmän.
Menin Ässän kanssa tiistaina käymään vierailulla ja Isäni kertoi heti, kuinka oli ollut huolestunut ja uneton koko yön, koska niin paljon asiota oli ollut mielessä. Keskustelimme toki muista asioista ja yritimme ohjata ”pappaa” mukavempiin päivän aiheisiin. Puheharjoituksiin, terapeuttiin, ulkoilmaan, lintuihin, kesään, kotiin, mökkiin, jne, jne, jne.
Kävin jututtamassa ja kysymässä lääkäriltä, että ”miten meni niiku omasta mielestä?”, ja olemassa vähintään coolina puolikovana. Sanoin terveiset, että miksi hän puhui minun isälleni, potilaalle, niin epäkunniotettavaan sävyyn ja alhaisesti, ja että minä/me en/emme kyllä hyväksy sitä. Kaiken lääkärin liirumlaarumin ja minun inhimistämistoiveiden jälkeen sanoin myös toivovani, että tämä lääkäripoika pysyisi lääkärijargoneineen jatkossa erossa isästäni. Totuus välillä koskee, muttei niin paljon, kuin isäni alistaminen ja epäkunnioitus koskee.
Kohtalokas kokemus?
– Välttämättä ei, mutta läheisen radikaali muuttuminen saattaa sellainen olla.
Elämä kuitenkin jatkuu.
Kiitos siitä!
*************************
Edittiä.
Tänään (keskiviikkona) saimme päivitystä kokeneemmalta lääkäriltä, ja hän valaisi kuvien lopulta paljastaneen suurempia tuhoja molemmissa lohkoissa. Ihmetteli, että Isä-pappa on yleensäkään vielä kävely- ja/tai kommunikaatiokunnossa. Hänelle osoitetaan puheterapeutti ja kuntoutusta jatketaan optimistisella otteella eteenpäin. Toivo ei lopu.
Hyvä ilta. Tapasimme Isä-papan TV-uutisten parista. Oli selkeästi hyvätuulisempi ja juttelua tuli selkeästi. Välillä sana hävitettiin, korvattiin, keksittiin, mutta selvittiin. Lopuksi hän pyysi apua, että tulkaa laittamaan musiikki päälle huoneessa, ennenkuin lähdette. ”Se on tärkeää. Terapeutti sanoi, että on tärkeää kuunnella musiikkia.” Näin juuri. Oma vastuu ja tärkeistä omista asioista huolehtiminen.
Mökkiloki päivittyy 
Jaksamista tilanteessanne! Omalla läheisellä toispuoleinen halvaus, jossa sanojen tuottaminen vaikeutui. Huumorintaju ja viisaus pysyi, mutta kun ei saanut puhetta tuotettua, niin turhautui ja masentui alkuun kovasti. Monimuotoisella terapialla saaatiin hyviä tuloksia elämänlaatuun, mutta jäsentenliikkuvuus tai puhekyky ei kovin paljoa palautunut. Kannattaa tarkkailla potilaan mielenlaatua ja pyytää mielialalääkkeet ehkäisemään masentuneisuutta, koska se jos mikä vetää potilaan toimintakyvyttömäksi ja fyysinen kunto heikkenee entisestään.Kärsivällisyyttä ja kekseliäisyyttä 'keskusteluiden' kanssa, puheen tuotto on hidasta vaikka potilalla olisi ihan kamalasti asiaa, jota haluaisi jakaa. Aivot kun ei ole halvaantuneet, ainoastaan puhekeskus tms. Meillä potilas otti tavakseen kirjoittaa piirtämällä sanoja sormella pöytään, josta sitten arvuuttelimme sanoja, joita hän mahdollisesti tarkoittaa. Vähän kuin alias arvausleikkiä, mutta ehdotukset tulee antaa hitaasti ja yksitellen.Kaikkea hyvää potilaalle ja tsemppiä teille omaisille. Teillä on pitkä ja raskas tie edessä. Kannattaa käyttää kaikki sairaalan sosiaalihoitajan palvelut, joita tarjotaan ja pyytää vielä lisääkin. ja olla tiukkana lääkäreiden kanssa, jos itsestä (potilaan tuntevana henkilönä) tuntuu, että potilaalla tai potilaan hoidossa on jotain vikana.Aurinkoa päiviinne!
TykkääTykkää
Kiitos, kiitos ja kiitos!Pikkuhiljaa mennään, niin kuin isän fiiliksiä tutkistellen. Tie tulee olemaan just niin pitkä, kuin vaan voi olla. Reppu vaan selkään ja tutkimaan miltä siellä näyttää.
TykkääTykkää
Jaksamista tilanteessanne! Omalla läheisellä toispuoleinen halvaus, jossa sanojen tuottaminen vaikeutui. Huumorintaju ja viisaus pysyi, mutta kun ei saanut puhetta tuotettua, niin turhautui ja masentui alkuun kovasti. Monimuotoisella terapialla saaatiin hyviä tuloksia elämänlaatuun, mutta jäsentenliikkuvuus tai puhekyky ei kovin paljoa palautunut. Kannattaa tarkkailla potilaan mielenlaatua ja pyytää mielialalääkkeet ehkäisemään masentuneisuutta, koska se jos mikä vetää potilaan toimintakyvyttömäksi ja fyysinen kunto heikkenee entisestään.Kärsivällisyyttä ja kekseliäisyyttä 'keskusteluiden' kanssa, puheen tuotto on hidasta vaikka potilalla olisi ihan kamalasti asiaa, jota haluaisi jakaa. Aivot kun ei ole halvaantuneet, ainoastaan puhekeskus tms. Meillä potilas otti tavakseen kirjoittaa piirtämällä sanoja sormella pöytään, josta sitten arvuuttelimme sanoja, joita hän mahdollisesti tarkoittaa. Vähän kuin alias arvausleikkiä, mutta ehdotukset tulee antaa hitaasti ja yksitellen.Kaikkea hyvää potilaalle ja tsemppiä teille omaisille. Teillä on pitkä ja raskas tie edessä. Kannattaa käyttää kaikki sairaalan sosiaalihoitajan palvelut, joita tarjotaan ja pyytää vielä lisääkin. ja olla tiukkana lääkäreiden kanssa, jos itsestä (potilaan tuntevana henkilönä) tuntuu, että potilaalla tai potilaan hoidossa on jotain vikana.Aurinkoa päiviinne!
TykkääTykkää
Kiitos, kiitos ja kiitos!Pikkuhiljaa mennään, niin kuin isän fiiliksiä tutkistellen. Tie tulee olemaan just niin pitkä, kuin vaan voi olla. Reppu vaan selkään ja tutkimaan miltä siellä näyttää.
TykkääTykkää